|
|
 |
11.9.2009
|
|
|
 |
KSB Finland Oy:n toimitusjohtajan vaihdos 1.11.2009Toimitusjohtaja Erkki Kohtanen ottaa vastaan uudet haasteet KSB konsernissa
Vuodesta 2002 KSB Finland Oy:tä johtanut Erkki Kohtanen on kutsuttu KSB konserniin kuuluvaan GIW Inc. yhtiöön globaaliksi markkinointijohtajaksi. Muutos astuu voimaan 01.11.2009 alkaen.
GIW Inc (Georgia Iron Works) valmistaa kaivosteollisuuden pumppuja ja pääkonttori sijaitsee Grovetownissa Georgian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Yrityksen liikevaihto on n. 90 miljoona Euroa ja työntekijöitä on n. 400.
KSB Finland Oy:n toimitusjohtajan tehtävät ottaa vastaan väliaikaisesti Jarmo Piippo syyskuun aikana KSB:n Nordic –myyntialueen vastaavana johtajana oman toimensa ohella. Toimitusjohtajan vakanssin täyttämisestä tehdään erillinen päätös syksyn aikana tarkentuvan strategian yhteydessä.
KSB Finland Oy:n liikevaihto vuonna 2008 oli n. 26 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on 41. Alkuvuodesta 2009 KSB Finland Oy osti Mäntän Pumppauspalvelu Oy:n, jonka liikevaihto on n. 2 miljoonaa euroa ja henkilöstöä 12. KSB Finland Oy:n toimintaan kuuluu myös oleellisesti KSB Partners -verkosto, jossa on tällä hetkellä 5 yritystä.
| Jarmo Piippo | | | Erkki Kohtanen | | Vice President, Sales North Europe | | | Toimitusjohtaja | | KSB Aktiengesellschaft | | | KSB Finland Oy |
|
Pikalinkit:
Löydä etsimäsi tieto nopeasti ja helposti
|
|